Uimakoulu Pikku Joutsen toimii usealla paikkakunnalla Suomessa sekä Ruotsissa Göteborgissa. Vauvauinti ja uimakoulu on tuotteistettu omaksi konseptikseen, Uimakoulu Pikku Joutseneksi. Tavoitteemme on, että lapselle muodostuu hyvä suhde veteen, uimataito ja hyvä itsetunto.


Uimakoulu Pikku Joutsen -palvelukonseptia toteuttavat tällä hetkellä Suomessa Suomalainen Uimakoulu Oy  ja Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy sekä Ruotsissa Scandinavian Institute of Aquatics AB.


Uimakoulu Pikku Joutsenessa on noin 100 työntekijää. Ohjaajien vastaavana kouluttajana toimii Eevaliisa Anttila. Anttilalla on kokemusta vauvauinnista jo 30 vuoden ajalta Suomessa, Venäjällä, Kiinassa, Norjassa ja Ruotsissa. Hän on kehittänyt muun muassa kansainvälisestikin tunnustetun AquaBabyTherapy -menetelmän. Anttila on kouluttanut vauvauinninohjaajia Suomen lisäksi myös Venäjällä, Kiinassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Belgiassa, sekä esiintynyt useissa alan kansainvälisissä konferensseissa.

Takaisin ylös